![]() |
Mainos-TV:n pöllö lennähti suomalaisten televisioruutuihin 13.8.1957, jolloin ensimmäisessä lähetyksessä haastateltiin yhtiön johtoa: toimitusjohtaja, maisteri Pentti Hanskia, johtokunnan puheenjohtaja Pentti Leskistä ja varapuheenjohtaja, toimitusjohtaja P.H. Taucheria.
Alkuvuodet ja 60-luku
Mainos-TV:n alkuvuosien kaikki ohjelmat olivat mainoksia ja ne lähetettiin suorina, kuten pitkään myös suurin osa muusta ohjelmistosta. Heti vuoden 1958 alussa alkoi Tv-kotilääkäri, josta tuli yksi television pitkäikäisimmistä sarjoista. Syyskuussa 1959 Mainostelevisio aloitti päivittäiset lähetykset ja myös päivälähetykset saatiin käyntiin. Monet mainostajat suunnittelivat ja kustansivat suosittuja päivälähetyksiä, kuten Tenavatuokio, Kekseliäs emäntä ja Tv-tarjotin.
Kotimaisia suuria show-ohjelmia olivat Aikamme huiput sekä Miljoomittelö. MTV tuli tunnetuksi myös urheilun erikoislähetyksistä, kuten yleisurheilun ja nyrkkeilyn Suomi-Ruotsi -maaotteluista. Miss Suomi -kilpailu kohosi vuosikymmeniksi Suomen katsotuimpien ohjelmien joukkoon. Mainostoimistojen tv-osastot halusivat myös tuottaa ohjelmia ja niitä tehtiinkin runsaasti, esimerkkeinä 1960-luvun viihdeohjelmat, Laila Kinnusen tähdittämä Kuukauden suositut sekä Tv-tanssiaiset.
Mainostoimistojen tuottamien ohjelmien lisäksi toimistot innostuivat hankkimaan ulkomailta tv-sarjafilmejä. Niiden esittäminen oli kuitenkin aluksi lähes mahdotonta, sillä 30 minuutin lähetysaika ei riittänyt sekä sarjafilmien että sovittujen mainosten esittämiseen. Tilanne kuitenkin helpottui, kun Yleisradio suostui mm. puolen tunnin lähetysaikaylitykseen joka neljäs maanantai suurelle kansainväliselle show-ohjelmalle Aikamme huiput. Ensimmäisiä ulkomaisia elokuvia oli mm. kokoillan elokuva Anaconda ja sarjafilmeistä ensimmäisten joukossa ruutuun ilmestyi lasten lännenfilmisarja Rin-Tin-Tin, johon oli teetetty "yksinkertainen suomenkielinen dubbaus" - ja nuorison suosio oli taattu.
Kuusikymmenluvulla sarjafilmien esitys vakiinnutti paikkansa ja ruuduissa pyörivät mm. perhekomediat Isä tietää kaiken ja Riemuperhe Riley sekä Lassie, jännityselokuvasarjat Highway Patrol, Näkymätön mies, Sea Hunt ja Kolmas mies sekä piirrossarjat Felix-ihmekissa ja Heckle ja Jeckle. Kehityksen suuntaan edesauttoi suuresti mm. kansainvälinen NBC-yhtiö, joka lupautui myymään Yleisradion lisäksi myös MTV:lle tv-sarjoja alkuun yhdellä markalla.
Kotimaisista 60-luvulla alkaneista sarjoista mainittakoon vielä Levyraati, komediasarja Hanski sekä tietokilpailu Tupla tai kuitti, jota esitettiin yhtäjaksoisesti lähes 30 vuotta. Viihdeohjelma Sitsit pilkkasi ajasta poiketen poliitikoita ja herätti laajaa keskustelua. Perheohjelmiin lukeutuivat suositut Tänään kotona ja Me tammelat. Kolmikko Spede Pasanen, Vesa-Matti Loiri ja Simo Salminen aloittivat yhteistyön jo 60-luvun lopulla. Heidän tuottamansa lukemattomat viihdeohjelmat (Spede-Show, Spede-Visio, Speden Saluuna, Vesku-show, Speden spelit, Uuno-leffat jne.) ovat riemastuttaneet suomalaisia koko MTV:n tähänastisen taipaleen ajan.
1970-luku
Seitsemänkymmentäluvun taitteessa koettiin televisioruutujen äärellä suuria tunteita, kun YLE lopetti Pikkukaupungissa-nimellä esitetyn sarjan ja MTV osti sen esitettäväksi nimellä Peyton Place. Sarjasta muodostuikin hetkessä ilmiö, jonka tenhoa ei ole vanhempi väestö tänä päivänäkään unohtanut. Naisenergiaa ruutuihin toi mm. legendaarinen Charlien enkelit, romantiikan ja kaukokaipuun nälkään auttoi Lemmenlaiva ja koko perheelle viihdykettä tarjoili mm. The Muppet Show. Onnenpäivät oli suosittu amerikkalainen komediasarja, jota Suomessa esitti alun perin Mainostelevisio.
Vuosikymmenen kotimaisia menestysohjelmia olivat mm. Havukka-ahon ajattelija, Simpauttaja, Taksikuski, Naapurilähiö, Soittorasia, Sämpy, Parempi myöhään ja lauantai-illan show Iltalintu, joka oli Ritva Valkaman ensimmäisiä tv-töitä MTV:ssä. Musiikki oli useassa ohjelmassa tärkeä elementti: Kivikasvot-show keräsi kasapäin katsojia, kuten myös Syksyn Sävel, Toivotaan toivotaan ja Lauantaitanssit.
1980-luku
Kotimaisessa ohjelmistossa 80-luku oli viihteen ja visailujen kulta-aikaa. Valehtelijoiden klubi, Älywapaa palokunta ja Soitinmenot olivat muutamia Pertti "Pertsa" Reposen MTV:lle tuottamista viihdeohjelmista. Kansan kestosuosikeiksi kohosivat deittiohjelmien pioneeri Napakymppi sekä legendaarinen visailu Kymppitonni. Tangomarkkinat Seinäjoella alkoivat ja samoin tapahtuman televisiointi. Oma virstanpylväänsä tv- ja mediapoliittisessa historiassa oli MTV:n omien uutisten alkaminen 1.9.1981.
Ulkomaista ohjelmistoa värittivät suureelliset sukudraamat, kuten legendaariset Dallas ja Dynastia. Juppikulttuuri ja pintakiilto alkoivat nostaa päätään, ja ruutuun porhalsivat upeilla autoillaan mm. Ritari Ässä ja Miami Vice. Poliisimaailman rosoisempaa puolta seurattiin puolestaan Hill Street Bluesissa. Kimurantteja perhe- ja ihmissuhdekoukeroita selviteltiin niin sarjoissa China Beach, The Cosby Show, L.A. Law ja Kolkyt ja risat kuin Konnankoukkuja kahdellekin. Nuorisolle tarjoiltiin aikuistumisen kasvukipuja mm. Fame-sarjassa. Lapset puolestaan pääsivät nauttimaan pienten sinisten olioiden Smurffien seurasta.
1990-luku
Suomalainen televisiotarjonta koki suurimman mullistuksensa sitten videoiden, kun päivittäissarja Kauniit ja rohkeat aloitti vuonna 1992. Muutoksen tuulia tv-sarjoihin toi ohjaaja/tuottaja David Lynch mestarillisen Twin Peaksin johdolla. Ruutuihin ilmestyi todellisuudesta poikkeavia, mystisiä ja epänormaaleja ilmiöitä ja henkilöhahmoja tarjoavia sarjoja, kuten Salaiset kansiot ja Ally McBeal. Myös omaperäisistä pikkukaupungeista kertovat sarjat, kuten Rooman seriffi ja Villi pohjola, valloittivat katsojat aitoudellaan, sekä nuorisosarjat, kuten Beverly Hills, 90210, Melrose Place ja Frendit, nousivat suureen suosioon. Näiden lisäksi televisiokamerat päästettiin sairaaloiden kiehtovaan maailmaan Teho-osaston myötä. Lastenohjelmatkin kokivat uuden tulemisen, kun käsittämättömän suositut Teini-ikäiset Mutantti Ninja Kilpikonnat, Prätkähiiret ja Pokémon aloittivat taistelunsa pahiksia vastaan.
Kotimaista tuotantoa leimasivat huippusuositut draamasarjat, kuten Ruusun aika, Ihmeidentekijät, Blondi tuli taloon, Puhtaat valkeat lakanat ja Sydän toivoa täynnä. Vuosikymmenen lopulla alkoi Salatut elämät, joka jatkaa yhä voittokulkuaan. 90-luvulla nähtiin menestyksekäs ja poikkeuksellinen talk show Hyvät, pahat ja rumat. Nuoret saivat itselleen jotakin ihan omaa ja ainutlaatuista, kun musiikkiohjelma Jyrki! aloitti vuosikymmenen puolivälissä. Koko perheen lauantain kestosuosikiksi kohosi Bumtsi Bum! Ja kukapa ei muistaisi hokemaa "osta vokaali!", joka kumpusi Onnenpyörä-visailusta. Julkkiskokkien esiinmarssin aloitti 1999 suuren suosion saanut, viisi vuotta jatkunut Kokkisota.
Urheilussa MTV keskittyi jääkiekon SM-liigan seuraamiseen ja loi Hockey Night -brändin. Formula 1 -lähetykset alkoivat MTV:llä 1993 ja F1 onkin yhtiön kaikkien aikojen merkittävin urheilun ohjelmapanostus, joka tuotteena siirtyi vuonna 2006 aivan uudelle tasolle maksukanavien ja muiden uusien jakeluteiden myötä.
90-luvulla MTV myi loputkin omasta tuotannostaan (uutis- ja ajankohtaistoimitusta lukuun ottamatta) ja alkoi ostaa kaiken ohjelmatuotannon itsenäisiltä tuotantoyhtiöiltä.
2000-luku
Vuosituhannen vaihteen yksi merkittävimmistä ulkomaisista sarjoista oli eittämättä HBO-kaapelikanavan tuottama Sinkkuelämää, jonka tyyli ja voima luoda trendejä ja rikkoa sovinnaisuuden rajoja oli täysin uutta. Syntyikin ns. sinkkugenre, jonka lumoihin "uuden siviilisäätyryhmittymän" myötä hurahti koko maailma myös Rimakauhua ja rakkautta -sarjankin seurassa. Toinen uusi ohjelmagenre, joka räjäytti pankin totaalisesti, oli tosi-tv: katsojat pääsivät urkkimaan ihmisten sielujen syvimmätkin sopukat Selviytyjien, Amazing Racen ja Miljonääri-Joen kaltaisissa ohjelmissa. Uutuuksien vastapainoksi perinteiset poliisisarjat kokivat uuden tulemisen Jerry Bruckheimerin tuottamien C.S.I., C.S.I. Miami ja C.S.I. New York -menestyssarjojen johdolla - unohtamatta 24-sarjaa. Perinteistä, mutta omintakeista ihmissuhdedraamaa on tarjoiltu mm. Mullan alla ja O.C.:n myötä.
Kotimaisissa ohjelmissa on 2000-luvulla nähty laadukkaita draamasarjoja, kuten Parhaat vuodet, Rikospoliisi Maria Kallio, Käenpesä ja Paholaisen tytär. Tosi-tv on ilmentynyt monissa muodoissa viitenä kesänä toteutetusta Suuri seikkailu -ohjelmasta kotimaiseen Miljonääri-Jussiin sekä laululahjakkuuksia etsiviin Popstarsiin ja Idolsiin. Lauantaiviihteen paikan on Bumtsi Bum!in jälkeen menestyksekkäästi lunastanut Huuma. Sisustusta, ruoanlaittoa, hyvinvointia ja puutarhanhoitoa käsittelevät lifestyle-ohjelmat ovat tulleet jäädäkseen. Pitkälti MTV:n ansiosta ja avulla alppihiihto nousi marginaalilajista isoksi ilmiöksi. Tv-ohjelmaa suuremmiksi, kansaa kokoaviksi ilmiöiksi ovat kohonneet mm. Tanssii Tähtien Kanssa, Maajussille morsian, Idols ja Formula 1.
MTV:n perhe on laajentunut 2000-luvulla Subtv-kanavalla ja vuonna 2006 aloittivat neljä maksukanavaa: MTV3 MAX, Subtv Leffa, MTV3 Fakta ja Subtv Juniori, jotka kukin tuovat lisää tv-sisältöä katsojille ja osaltaan varmistavat MTV:n tulevaisuutta. Tarina jatkuu.